Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lahjoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lahjoja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Synttärihumua

Pojan ensimmäistä syntymäpäivää juhlittiin kaksi kertaa. Ensin kotona juhannusviikonloppuna ja siitä viikon päästä vielä mummolassa. Juhlat sujuivat hyvin, mutta jälkimmäisen kattauksen päätteeksi poika sai lisälahjana korvatulehduksen ja jouduimme käymään päivystyksessä yöllä. Lääkekuuri on alkanut onneksi jo vaikuttamaan ja poika on paremmassa kunnossa.









Kiitos kaikille juhlavieraille! 

torstai 5. tammikuuta 2012

Paloja

 Joululoma oli ihana. 
Perinteitä, hyvää ruokaa, hemmottelua, rakkaita ihmisiä, 
omaa aikaa ja rentoa yhdessäoloa.










Näillä eväillä on hyvä käynnistää uusi vuosi.

torstai 8. joulukuuta 2011

Kusti polkee

Ihastelin taannoin Pikku-Okon elämää -blogissa suloista paperia, josta oli tehty taulu. Kuinka ollakaan, kommentin jättäminen poiki mukavan yllätyksen! Ystävällinen parivaljakko Kiki ja Okko lähettivät palan paperia myös minulle! Tänään saapui postilaatikkoon kirje, josta kuoriutui tämä veikeä Papershopin paperi.



Kiitos vielä Kikille ja Pikku-Okolle! 
Katsotaan, mihin paperi meidän kodissamme päätyy...

maanantai 14. marraskuuta 2011

Isänpäivä mökillä

Vietimme viikonloppua mökillä ensimmäistä kertaa koko perheen voimin. Mukana olivat tietysti myös mökin isäntäväki eli ukko ja mummo. Viikonloppuun mahtui saunomista, kävelylenkkiä, herkuttelua, remonttihommia ja tietysti leppoisaa yhdessäoloa. 

Tuliaisia kahvipöytään
Kuuden aikaan sunnuntaiaamuna...
Isänpäiväpiirakka
Ensimmäinen isänpäivä
Ukon sylissä
Pikkuvarpaat

perjantai 11. marraskuuta 2011

Riviera Maison

Ystäväni pyysi minua mukaan Riviera Maisonin asiakasiltaan tällä viikolla. Tietysti suostuin! RM:n tuotteita myyvä Kamphouse on ihastuttava sisustusmyymälä keskustassa. Poika sai siis viettää isänsä kanssa miesteniltaa sillä aikaa, kun äiti pääsi tyttöjen kesken nautiskelemaan mukavasta illasta livemusiikin ja cocktailpalojen kera.


Liikkeestä olisi voinut toki ottaa mukaan kaikki ihanat sisustustavarat, astiat ja huonekalut, mutta tällä kertaa kotiinviemisiksi mukaan lähti tämä kassi.


Suloista nallea ei voinut vastustaa. 


Nyt Herra Pupukin saa nalleseuraa.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Hyvissä ajoin

 Vajaa kaksi kuukautta aikaa jouluun. 
Kyllähän nyt on jo korkea aika tehdä ensimmäiset joululahjaostokset!


Piipahdimme pojan ja siskoni kanssa ihanassa käsityöläispuodissa.


Täältä löytyi ensimmäinen joululahja tälle vuodelle.


Enpäs kerrokaan kuka saa sisällön tästä pussista...

Syysvaatteita

Esittelyssä viimeisimpiä vaateuutuuksia pojalle. Ylimmän kuvan dinopaita ja pipo ovat pojan kummitädin käsialaa. Alemmat kuvat ovat viime viikon shoppailukierroksen saldoa ja lahjoja kavereilta ja mummolta. Kiitos! 




keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Tunnelmavaloja

Kotiseudulla käydessäni sain lahjaksi muutaman uuden tunnelmantuojan kotiimme: mustat kynttilänjalat ja valkoisen talolyhdyn. Olen pitkään kaivannut jotain uusia sisustusjuttuja valkoisen tv-tason päälle ja nyt nämä ihanuudet pääsivät kodissamme paraatipaikalle.



Innostuin uusista koristeista sen verran, että kaivoin kaapin perältä jo yhden jouluvalokoristeenkin esiin. Valokoriste on anoppini tekemä ja se pääsi koristamaan olohuoneen ikkunaa jo hyvissä ajoin ennen joulua. Rengas on virkattu vahvasta narusta ja sisään on pujoteltu valosarja. Mielestäni tämä on niin kaunis, että olisi sääli pitää sitä ikkunassa vain hetken aikaa.


Tässä vielä kuva olohuoneestamme. Olohuoneen pöytä huutaa tyhjyyttään. Kukat olisivat kivoja, mutta näin reissuelämää viettäessämme kahden kodin välillä olen tullut siihen tulokseen, että hankin kukkia vasta sitten, kun pystyn niitä ihailemaan pidempään. Vuodenvaihdetta odotellessa...:)

tiistai 27. syyskuuta 2011

Tuliaisia

Mies kävi työreissussa viikonloppuna. 



Tuliaisina sain ihanan pikku yllärin. 
Olikohan viime postaukseni kuvalla osuutta asiaan...



Joka tapauksessa, nyt Pikku Myyllä on myös vartalo! 
Kiitos rakas! <3