Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lelut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. elokuuta 2012

Vintiltä valoon

Tässäpä lupaamiani kuvia vanhasta huonekalusta, joka muutti pojan huoneeseen jokin aika sitten. Vuosia vintillä lojunut sänkyni pääsi puhdistuksen jälkeen maalattavaksi.


Poika nukkuu kuitenkin vielä pinnasängyssä, joten Pöllö saa testata sänkyä vielä tovin itsekseen.   


Huhuu! Ihastuttava Pöllö on tilattu etsystä.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Vintin aarteita

Mummolan vintiltä löytyi muutama aarre viikonloppuna. Omat ja siskoni lelut pääsevät nyt uusiokäyttöön.

Dublot pesussa
Punainen retrosalkku
Rikki rutistettu, rakas unilelu Titta,
jonka siskoni väkersi minulle noin 14-vuotiaana.

Leluja jäi vielä paljon vintin uumeniin. Sieltä onkin kiva kaivaa lisää aarteita aina mummolassa käydessämme.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Pientä puuhastelua ja uusia taitoja

Meillä on ollut aikaansaava viikonloppu. Minä olen maalannut portaikkoa varten pikkuisia puunappeja ja naputellut niitä paikoilleen. Olen myös tapetoinut keittiön ovenpielen loppuun. Mies on laittanut puuttuvia kynnyksiä paikoilleen, tehnyt yläkertaan kaiteen ja maalannut väliovia. Keittiöremonttiporukkakin kävi viimein laittamassa välitilan puuttuvan levyn paikoilleen ja mies viimeisteli saumat silikonilla. Lisäksi olemme hioneet muutamia huonekaluja maalauskuntoon.


Poika on innokkaana mukana auttamassa kaikenlaisissa remonttihommissa. Brion leluvasara oli oiva työkalu puunappien naputtelussa. 


Puunväriset väliovet saivat uuden valkoisen pinnan.


Remonttihommien lisäksi olemme nauttineet kauniista kesäpäivistä omalla pihalla touhuten ja pyörälenkkejä tehden. Poika viihtyy uudessa pyöräistuimessaan, vaikka kypärän ja turvavöiden laitto kiukuttavatkin aina ennen lähtöä. Pikkuisia kiukkuhampaita puskee lisää ikenien läpi ja välillä tuntuu, ettei mitenkään päin ole hyvä. Uusia asioita on kuitenkin taas opittu, nimittäin viralliset ensiaskeleet nähtiin eilen! Tästä se maailman valloitus vasta alkaa...

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Aamiainen

Tänään saapui tilaamani ihastuttava paketti perille. 
Good morning everybody! Breakfast is served!


Siskoni on taitava käsityöihminen. Aina on silmukoita puikoilla ja ompelukone hurisee.


Tässä siis uusimpia taidonnäytteitä häneltä.


Paketti sisälsi herkkuaamiaisen: virkattuja kananmunia, mansikoita, porkkanoita ja leivoksia.


Poika kävi heti innolla aamiaisen kimppuun... 


 ...ja hyvältä näytti maistuvan!


Kiitos nopeasta toimituksesta. Nyt on mahat herkkuja täynnä!

Siskoni taidokkaita käsitöitä voi tilata täältä.

Hyvä saldo

Eilen tein pitkästä aikaa kirpparilta hyviä löytöjä. Lähdin kotoa yhden pussillisen kanssa kierrätykseen menevää tavaraa ja tulin kotiin takaisin kahden pussin kanssa. Itselle löysin paljon kesävaatetta. Poika sai muutaman lelun, pari palapeliä ja vaatteita.

Suloinen Postimies Pate kurvasi kissansa kanssa meille.


Polarn o. Pyretin vaatteita löytyi edullisesti: huppari 0,50€ ja raitapuku 3€.


Kesähelteille t-paitoja ja shortsit sekä muutama iloinen lelu.


Oma vaatekaappi sai täydennykseksi nämä.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Sisäpäivä

Täällä on vietetty sisäpäivää, vaikka aurinko paistaa ulkona. Flunssa iski myös meille. Onneksi poika ei vielä niiskuta ja toivottavasti säästyisi taudilta kokonaan. Riemukkaaksi sisäpäivän on tehnyt kirpparilta ostamani jumppatunneli.




Vauhtia ja virtaa riittää pojalla niin paljon, että nuhainen äiti tuskin muistaa olevansa flunssassa. 

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Kalteva torni

Tornileikit ovat meillä nyt pop.


Sitä mukaa, kun mummi ehtii pinota purkkeja, 


poika kaataa ne alas.


Leikki on aina yhtä hauskaa ja lopuksi annetaan kaatajalle raikuvat aplodit. Saas nähdä, milloin poika itse oppii taputtamaan käsiä yhteen. Kovasti olemme sitä muskarissakin harjoitelleet.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kenkätalo

Tämä ihastuttava vanha kenkätalo on ollut meidän perheen suosikkilelu omasta lapsuudestani asti. 


Kenkä majailee tätä nykyä siskoni kodissa.


Poika sai kenkälelulla mukavat leikit aikaan, kun kävimme viime reissulla kotiseudullani. 


Myös äiti innostui hieman järjestelemään kenkätalon koululuokkaa...


Löytyyköhän tätä samaista lelua kenenkään lukijan kotoa?

torstai 5. tammikuuta 2012

Muodonmuutos

Anoppilan varaston perukoilta löytyi aarre, 
mieheni ala-asteella puukäsitöissä tekemä keinuhevonen.


Puunvärinen hevonen maastokuvioisine satuloineen kaipasi päivitystä nykyaikaan, joten mies tarttui hiomakoneeseen ja pensseliin. 


Anoppi auttoi satulan päällystämisessä. Pirtsakan Marimekon Pirput parput -kankaan saimme lahjana siskoni kangasvarastosta ja valkoisen pohjamaalin mieheni veljeltä. Näin ollen muutokselle tuli hintaa ainoastaan pintamaalin verran, jota sitäkin jäi lähes koko purkillinen tuleviin projekteihin.


Lopputulosta olemme yhdessä tuumin ihailleet ja poikakin on jo hevosta päässyt testaamaan.


Taas olisi lisää kalustusta tulevaan lastenhuoneeseen... 
Nykyinen asuntomme alkaa todella käydä ahtaaksi, joten toivottavasti asia korjaantuu pian!

tiistai 29. marraskuuta 2011

Lelukori

Pojan lelut löysivät paikkansa uudesta lelukorista.




Taitaa vain kori käydä heti pieneksi... 
Joulun jälkeen lienee ainakin jo syytä hankkia toinen.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Riviera Maison

Ystäväni pyysi minua mukaan Riviera Maisonin asiakasiltaan tällä viikolla. Tietysti suostuin! RM:n tuotteita myyvä Kamphouse on ihastuttava sisustusmyymälä keskustassa. Poika sai siis viettää isänsä kanssa miesteniltaa sillä aikaa, kun äiti pääsi tyttöjen kesken nautiskelemaan mukavasta illasta livemusiikin ja cocktailpalojen kera.


Liikkeestä olisi voinut toki ottaa mukaan kaikki ihanat sisustustavarat, astiat ja huonekalut, mutta tällä kertaa kotiinviemisiksi mukaan lähti tämä kassi.


Suloista nallea ei voinut vastustaa. 


Nyt Herra Pupukin saa nalleseuraa.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Nappisilmät

Nämä suloiset nappisilmät kävivät tänään pesukoneessa ja pääsivät pitkästä aikaa haistelemaan ulos raitista ilmaa. Miehen vanhat nallekarhut muuttivat siis anoppilan varastosta meille. Nyt heillä alkaa uusi elämä yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen. 



Poika haastoi halinallen jo painimatsiin. Saa nähdä, millaiseen löylytykseen ruskea nalle huomenna joutuu...

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Hakka

Viimeisin kirpputorilöytö: Brion Hakka 4,50€.




Vaikka 4,50€ oli aika suolainen kirpparihinnaksi, on tämä klassikko taatusti hintansa väärti. Poika pääsi jo testaamaan vasaraa ja hyvältä maistui...