Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koti 2. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koti 2. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. joulukuuta 2011

Hei hei

Viimeiset hetket kakkoskodissa. Viikkoon on mahtunut monenlaista touhua tavaroiden pakkaamisen lisäksi. On kierretty vanhan ja uuden kaupungin kujia, hyvästelty kerhokaverit, jumpattu viimeistä kertaa lähikoulun salissa, koluttu parhaat kirpputorit vielä kertaalleen, tehty löytöjäkin, ostettu joululahjoja. On myös mietitty sitä, kuinka vajaan puolen vuoden aikana poika on kehittynyt ja kasvanut hurjasti. Kun saavuimme tänne ensikertaa oli poika tuolloin 5 viikkoa ja 2 päivää. Huomenna kun lähdemme, on ikää 5 kuukautta ja 3 päivää. Mihin aika katoaa?

Joka tapauksessa mielenkiintoinen kokemus on ollut tämä syksy. Hieman haikein mielin jätämme kakkoskodin ja elämän näissä maisemissa taaksemme, mutta kuten jo totesin aikaisemmin, on mahtavaa päästä viimein asettumaan Pohjanmaalle. Tässä vielä kuva tämän päivän ostoksista ihastuttavasta Lumo-puodista, joka on lähi- ja luomuruokaa myyvä kauppa vanhassa kaupungissa. Nämä lähtevät joulutuliaisiksi kotopuoleen. 


sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kerran vielä

Tänään ajelimme viimeistä kertaa kakkoskotiimme Satakunnan maisemiin. Ensi lauantaina kahden kaupungin välinen reissaaminen loppuu viimein. Mukavaa on ollut asustelu myös kakkoskodissa, mutta asettuminen vihdoin Pohjanmaalle tuntuu tällä hetkellä vähintäänkin mahtavalta! Kaipaamaan jään muutamien ihmisten lisäksi tietysti kaunista vanhaa kaupunkia ja ehkä maailman parhaita kirpputoreja.



Vajaa viikko aikaa ottaa kaikki ilo irti näistä maisemista... 

perjantai 21. lokakuuta 2011

Vauvakirkko

Huomasin viime viikon sanomalehdessa ilmoituksen vauvakirkosta. Ilmoituksessa kirkkoon kutsuttiin erityisesti 2011 syntyneiden lasten perheitä ja kehoitettiin ottamaan mukaan omat helistimet. Tilaisuus kuulosti mukavalta ja niinpä suuntasimme kirkkoon koko perheen voimin. Myös pojan isovanhemmat pääsivät mukaan.


Takanamme istui kirkon "vakiomummo".


Ovella jaettiin kaikille pienet vihkoset. Lauluina oli sekä uusia että vanhoja lastenvirsiä. Näitä vihkosia käskettiin olla pureskelematta ja imeskelemättä.


Kirkko oli melkein puolillaan väkeä. Vaikka paikalla oli paljon vauvoja ja pieniä taaperoita, oli tunnelma silti rauhallinen. Musiikilla on ihmeellinen vaikutus lapsiin.


Isin sylissä oli turvallista istua ja ihmetellä suurta kirkkosalia.


Tilaisuuden jälkeen seurakuntasalissa tarjottiin kirkkokahvit. Jokainen lapsi sai myös mukaansa kauniin iltarukoustaulun. 

torstai 20. lokakuuta 2011

Kaupunkikierros

Aina silloin tällöin on mukava suunnata kävelylenkki keskustan halki. Käydä näyteikkunaostoksilla ja katsella torielämää. 





Kävelylenkiltä saattaa tällöin tarttua mukaan muutakin kuin punaiset posket.



Kahviaika!

Pullaa

Mummo tuli kylään, laittoi pullat uuniin ja lähti leikkimään pojan kanssa...


Vaan kuinkas sitten kävikään? 


Onneksi pullia oli vielä toinen pellillinen!


Kiitos Mummolle ja Ukolle vierailusta!

torstai 15. syyskuuta 2011

Tavallinen päivä

Kello on 6 ja miehen kännykässä piippaa herätyskellon ääni. Minua ei väsytä enää, joten nousen miehen kanssa aamupalalle. Poika jää vielä tyytyväisenä tuhisemaan sänkyyn.


Vilkaisen ulos ja sade hakkaa ikkunaan.


Posti on jostain syystä tuonut yöllä sanomalehden. Lueskelen sitä rauhassa syöden samalla aamupalaa.



Poika nukkuu yhä, joten käyn vilkaisemassa tietokoneelta blogeja, uutisia ja facebookia.



Puoli yhdeksältä makuuhuoneesta kuuluu ähinää. Poika sätkii jaloillaan. 
On aika käyttää poika wc:ssä ja syöttää hänet.



Hetken aikaa heräilemme ja höpöttelemme sängyssä, kunnes nousemme päivän touhuihin.



Aamujumppaa, jokeltelua, leikkiä ja lauluja.



Puolen päivän aikaan isi tulee käymään kotona lounaalla ja ehtii touhuta hetken pojan kanssa, ennen kuin lähtee taas takaisin töihin.

Käymme pojan kanssa tämän jälkeen vaunuilla kirpputorilla ja poika nukkuukin kolmen tunnin päiväunet. Isikin ehtii sillä aikaa jo tulla kotiin töistä.



Vaikka ilma on sateinen, suuntaamme vielä iltasella koko perheen voimin kävelylenkille.



Kierrämme tunnin lenkin ja poika ehtii ottaa iltaunet samalla.



Illalla ohjelmassa on vielä kylpyhetki pojan kanssa ennen nukkumaan menoa.


Olen muutamana iltana sytyttänyt iltaisin kynttilän, ja niin myös nyt. Katselemme miehen kanssa telkkaria vielä hetken ennen kuin käymme itsekin nukkumaan.

Tällainen oli meidän tavallinen päivämme. 

tiistai 23. elokuuta 2011

Satakunnan koti

Nyt esittelen teille toisen kodeistamme: 

Tämä on ns. kakkoskotimme, joka sijaitsee Satakunnan alueella. Tarkkasilmäisimmät voivat ehkä tunnistaa kaupunginkin. Asuntomme on kalustettu työsuhdeasunto. Meillä ei siis tässä kodissa ole omia huonekaluja ollenkaan, joten sisäkuvat jääkööt salaisuudeksi. Kaksiomme sijaitsee vanhan kivitalon ylimmässä kerroksessa. Talo on rakennettu 50-luvun alussa, joten se huokuu vanhaa aikaa. Etenkin kellarikerroksessa, jossa sijaitsevat varastokopit, saunatilat ja pyykkitupa mankeleineen, voi aistia aikakauden hengen.

Näiden ikkunoiden takana asumme.

Elelemme näissä maisemissa siis aina kolme viikkoa kuukaudesta. Yhden viikon kuukaudesta olemme sitten varsinaisessa kodissamme Pohjanmaalla. Tämä, miehen työkuvioista johtuva järjestely jatkunee näillä näkymin ainakin vuoden loppuun asti, jolloin siirrymme kokonaan asumaan Pohjanmaalle. 

Tässä muutama kaupunkinäkymä:





Hoksasitteko, mistä kaupungista on kyse?