maanantai 29. elokuuta 2011

Löytöjä

Pistäydyin pari päivää sitten jälleen kirpparilla. Taas minua onnisti, sillä tein pari hyvää kirjalöytöä!


Tätä Häntä pystyyn! -laulukirjaa olen katsonut usein kirjastossa ja miettinyt pitäisikö joskus hommata se itselle työkäyttöön. Nytpä löysin sen kolmella eurolla kirpputorilta ja vieläpä aivan uudenveroisena. Tästä on toki iloa myös pojalle, kun pääsee äitin kanssa leikkimään laululeikkejä kotona. Kirjassa on 23 laulu- ja rytmileikkiä leikkiohjeineen ja nuotteineen.


Toinen kolmen euron löytöni oli Maisan maatalo -kirja. Kirjassa on ihanan värikäs kuvitus ja poika katselikin sitä jo kiinnostuneena, kun näytin kirjaa hänelle.



Maisan maatalo ei olekaan mikään perinteinen kirja. Kun kirjan avaa, pyöräyttää ympäri ja kiinnittää silkkinauhalla, sisältä paljastuu nukkekodin tyyppinen, leikkimiseen tarkoitettu maatalo, puutarha ja talli. Lisäksi sisällä on pieni maatalo-aiheinen minikirja.


Jokin kiehtoo minua suuresti lastenkirjoissa. Kirjakaupoissa kierrellessänikin tutkin lastenkirjaosaston aina perusteellisimmin. Silloin tällöin tulee ostettua pojalle kirjoja varastoon tulevaisuutta varten. Mikäs sen mukavampaa yhdessäoloa, kuin rauhalliset kirjahetket sylikkäin lapsen kanssa!

Ei kommentteja: